Hiljasuus

En aio pahotella tätä mun kuukauden kestänyttä hiljasuutta. Oon tajunnu asioita itestäni ja kaikesta muusta, joten tää on nyt loppu. Siis tää blogi ja tää laihduttaminen. Kun laihutin, mua ahisti koko ajan ja mietin syömisiä hirveesti ja pakotin itteni lenkille. Okei, sain jotain tuloksia aikaan mut millä hinnalla? En mä halua olla ahistunu koko ajan. Lisäks viikot ja päivät kulu hirveen hitaasti. Nyt ku en oo miettiny kaikkee nii hirveesti ni viikot sen ku suhisee, oon onnellinen ja rakastan elämää. Eikä mun ees oikeesti tarvi laihtua, mä oon ihan hyvä näin. Mut kyllähän mä haluaisin olla laihempi, mut nyt pitää miettiä mitä oon valmis haluamani eteen uhraamaan.

Liikuntaa en tosiaan oo jättäny, koska oon urheilija.. Ja siks ylipäätää tää koko laihutus kuulostaa nyt ihan hömpältä, koska ei urheilija voi laihduttaa. Tai voihan se, mut ei sillä tavalla mitä mä yritin. Jos mä haluan olla urheilija ja menestyä ja kehittyä siinä mitä teen ni mun ei tosiaan pidä ajatella mun painoa. Niiku yks fysioterapeutti sano, urheilija on urheilija 24/7. Ja siks mun pitäs oikeesti kiinnittää huomiota mun syömisiin, mut ei sillä lailla mitä aiemmin.

Tää on mun ainut elämä ja tahon elää sen onnellisenä, vaikka sitte viis tai kymmenen kiloa painavempana mitä haluaisin. Mut mä kelpaan näin itelleni ja myös muille, joten mitä mä enää tarvin?

Jätän tän blogin tänne roikkumaan joksku aikaa, mut piilotan sen kai jossaki vaiheessa.. Haluisin jatkaa bloggailua, mut en lukuisista yrittämisistä oo löytäny sitä mun juttua, josta voisin blogata. Ehkä koko bloggaus sit ei vaan oo se mun juttu. :D